JJAIKS!

Tänään on 30.5. ja kello on nyt 8.41. Tänään lähdetään reissuun. Listaan on kirjoitettu kaikki, mitä mukaan voi kuvitella tarvitsevansa, tosin mikään ei ole vielä löytänyt tietään laukkuun asti, mutta eiköhän sekin asia tässä ajallaan hoidu :D Jännittää.

On ihanaa päästä vähän muualle Oulusta. Olen ollut Oulusta poissa pidemmän aikaa viimeksi hiihtoloman aikaan Levillä. Sen jälkeen yhden viikonlopun Syötteellä. Oulu on tylsä paikka, jos kaikki muut asuvat missä sattuu. Joten vaikka ei olla kovin kauaa matkalla, on se isoa! Pääsen junaan ja lentokoneeseen ! Vain jommallakummalla matkustaminen tekee päivästä loman!

Nyt on kuitenkin mentävä! Laukku tarvitsee täyttensä ja minä reissuun lenkkarit, vaseliinit ja vauvatalkit! Kovalla tsempillä ja tuskaan valmisautumisella aion juosta koko ajan, eli 6 tuntia!

p.s. Laitoin soimaan Levikset repee, koska aamuteeveessä on vieraana Sini Sabotage. Se on seuraavassa Idolsissa tuomarina, siellä minne minun oli joskus tarkotus mennä, mutta saapa nähä :D

Hulluilla on aina hauskinta

Smoikkeliskoikkelis!

Pitääpä yrittää ottaa vähän tuota Annaa kiinni, kun se noin innoissaan kirjoittelee! Tosiaan tänä vuonnahan kävi niin, että kemianlaitos päätti lukuvuoden jatkuvan melkein kesäkuulle saakka ja tässä onkin nyt sitten opiskeltu työnohella miten kuten ehtii ja niinkuin aina loppuyön tenttipaniikki iski. Kello 00:00 heräsin kaameaan tunteeseen!!! Okei hieman ylidramatisoin sillä kello oli melkein puoli yksi, kun heräsin tunteeseen ettei tentti mene läpi ja ainut järkevä teko (lue:täysin järjetön) oli napata kirjat käteen ja alkaa opiskella! Kello neljältä viimein luovutin ja jatkoin unia. Aamusta oli heti trukkikoulutus ja kuinkas ollakkaan meinasi mennä vähän pilkkimiseksi. Onneksi olin viimeinen ajokokeessa ja muut olivat ehtineet lähteä, koska minun paineensietokykyni on hiiren luokkaa, että hätäpaskakikkareet vaan pyörii menemään. Noh selvisin onneksi yhdellä törmäyksellä ja pääsin läpi.

Viimeinen yövuoro oli melko jännittävä, sillä havaitsin varsin mielenkiintoisen ominaisuuden reisilihakseltani. Tiiättekö sen tunteen, kun kesällä joku roiskuttaa kylmää vettä päälle ja sitä vetää mahaa sisään niin että ilmatkin menee pihalle?? Noh mun reisilihas jotenkin onnistu tekeen samallalailla. Elikkä olin valamassa bimboa (neljän tonnin sinkki harkko) ja pienen pikkuruinen sula sinkin pala lensi housuille, mutta jestas kun tuntu kuumalta ja sitten yhtäkkiä mun reisilihas vetäyty jonnekkin mikä tuntu että luuhun saakka ja vältyin palovammalta. En ole täysin varma oliko kyseessä aamu kolmen aistiharha vai onko mulla supervoimia, mutta oli kyllä jännittävä tunne. Muutenkin oli aivan mahtavan toimelias yö, kun meni hieman rännit sekaisin ja pumpuissakin oli jotain vikaa ja yhtäkkiä sinkkiä tuli vesiputouksella lattialle kaikkialta!! Kyllä olin aivan innoissani ja niin oli kaikki muutkin, sillä oli todella hauskaa miettiä miten saataisiin siivottua ja työkaverit oli aivan ihania, kun ne rupesi hassuttelemaan ja leikki kapteenikoukkua tai jotain :D Mää todella toivon, etten nyt paljastanu mitään tehdassalaisuuksia, koska tää on oikeasti paras kesätyö ikinä lisäksi yövuorossa sain olla Ranjan parina ja kuinkas ollakkaan höpistiin twillightista ja kaikesta muusta ihanasta tyttöhömpästä! Tuossa muuten kuva Bolidenin porteilta aamu viideltä.

Haluaisin myös kertoo teille vähän mun miehistä ja kyllä monikossa, mutta tää on oikeeastaan aika surullista :D Mun elämässä on täällä Kokkolassa siis kaksi erittäin karvaista könsikästä, vaikka toinen niistä onkin aika varmasti sateenkaaripoju. Elikkä mulla on kissa Pörri joka tykkää hmmm ei kenestäkään ja sietää mua juuri ja juuri. Se on sellanen, että sillä on vuorokaudessa ehkä 10 minuuttia, jolloin se vaikuttaa tyytyväiseltä ja sillon sitä pitää silittää ja rapsuttaa ja paapoa ja nämä 10 minuuttia sattumalta osuu aina sille hetkelle yötä, jolloin mua nukuttais kaikista eniten.

Tuollanen karvakasa se siis on ja tosiaan suosittelen pitämään sellasen parin metrin turvavälin, jos haluaa säilyttää raajansa...

Ja se mun toinen mies no se on hevonen joo tiedän olen tosi säälittävä, mutta sitä unelmien prinssiä ootellessa (joka löytyy Irlannista kun meen sinne vaihtoon syksyllä) täytyy tyytyä siihen mitä on. Ja tosiaan tää on mun ensimmäinen tapaamani herrasmies ja nimi on Stellan ja no herrasmies se on varmaan, koska oon aika varma että se on homppeli :D Miksi? No koska se on just sellanen leffojen stereotyyppinen söpis homppeli, joka innostuessaan on sillain "Siis oh my god, oh my god aivan ihanaa!!" Ja sitten se joskus kattoo mua ku tuun, että kultsi hei toi paita on vaan niin last season! Mutta se on maailman paras, koska kuten taas viimeksi tuli todistettua se lukee mun ajatuksia. Tiiättekö ku ootte parhaan kaverin kaa jossain ja toiselle tulee joku hullu ajatus eikä sen tarvi sanoo ku että: "Hei arvaas mitä voitais tehä??" ja sillon se toinen jo tietää, no tää on just samanlaista meillä. Stellan on nuorempana loistanu suurimmilla kisakentillä hypäten itseään isompia esteitä, mutta nyt kun se on jo aika vanha niin se ei enään saa hypätä muuta kuin puomeja. Minä taas en osaa hypätä ollenkaan ja siksi me ollaan yhdessä ihan voittamaton pari, koska mää luotan Stellaniin koko mun sydämestä, vaikka se kuumenee kuin maata lähestyvä meteoriitti nähdessään puomin, mutta se ite laskee etäisyydet ja hoitaa hyppäämisen, kun mää vaan pidän itteni satulassa ja nautin kyydistä. Mää aina aattelen, että se kuvittelee itsensä takaisin suurille radoille ulkomaille ihailevien katseiden eteen voittamaan tuhansittain ruusukkeita aina kun mennään puomeja, koska se nostaa hännän korkealle kaarelle ja pullistelee kaulalihaksia ihan kuin se keimailis näkymättömille kameroille.

Tämmönen hömppä mää siis olen, mutta eikös se riitä, että ite on onnellinen.

-Rosa

Ps. Lupaan olla löpisemättä elukoista liikaa!

Vi tränar för Stockholm Marathon 2013

Ja, det gjorde vi båda. Nyt on kuitenkin niin, että mitään ei ole enää tehtävissä ja koko homma voi mennä enää pilalle vain siksi, että huomaa tässä vaiheessa unohtaneensa ulkoiluttaa lenkkareita riittävän usein ja ottaa viimesen viikon aikana kiinni sen mitä on jäänyt jälkeen. Tuntuu helpottavalta, ettei enää tarvitse tuli takapuolen alla kiirehtiä kotiin ehtiäkseen lenkille ennen salkkareita, ei enää tarvitse suunnitella ja miettiä kävisikö pitkän, lyhyen, kovan, höntsän, intervallin vai kenties ihan vain sellaisen kuin parhaalta tuntuu eli esim. sohvalta jääkaapille ja takaisin. Kaikki työ on tehty, enää täytyy vaan muistaa syödä paljon pastaa ja jäätelöä, pakata matkalle mukaan jättimäinen purkki vaseliinia ja vauvatalkkia, ottaa aurinkoa, että sääret ei häikäise kanssajuoksijoita, tehdä soittimella maailman parhain biisilista sekä yrittää selviytyä Helsingin kautta Tukholmaan aiheuttamatta suurempia haavereita itselle. Jännittää, etenkin tuo listan viimeinen.

Joskus ollaan mietitty Rosan kanssa, että meitä ei sais jättää minnekään kahestaan. Siitä seuraa yleensä jonku mainio idea, jonka seurauksena on joko yleinen tai henkilökohtainen kaaos ja katastrofi. Esimerkkinä tästä on juurikin tämä maratonin juokseminen. Miksi pitää lähteä kaiken maailman itsensä testaamisiin ja ihmiskokeisiin mukaan, typerää. En jaksa edes laskea montako kertaa reilun vuoden aikana otin puhelun tuolle toiselle hullulle ja sanoin, että voi v***u, ei se ikinä tuu onnistuun, en jaksa mennä tänään lenkille tai kysyin: KUMMAN IDEA TÄMÄ OLI?! Nyt kuitenkin, kun viikon päästä tähän aikaan jalkoihin sattuu maailman eniten ja tiedän edellisenä päivänä karjuneeni kantapäästä asti, etten meinaa juosta enää ikinä, en voi sanoa olevani luottavaisella mielellä jaksamisen suhteen, mutta voin sanoa olevani tyytyväinen siihen, että olen jaksanut käydä lenkillä 4 tai 5 kertaa viikossa, opiskella ja lukea vielä pääsykokeisiin. Olen ylpeä siitä, että lähtötilanteessa pisin lenkki mitä olin ikinä juossut oli ehkä 4km ja nyt olen juossut yhteen kyytiin jo yli 20km. En voi siis väittää, että harmittaisi koko juttu, vaikka en selviäisikään maaliin. Ja sitä paitsi pääsen ekaa kertaa elämässäni Tukholmaan! 

Juoksupäivä on siis ensi lauantai, 1.6.2013. Lento kohteeseen on perjantaiaamuna ja takaisin Suomeen sunnuntaina. Tiedän, että meillä tulee olemaan niiiiin mukavaa. Ainakin ennen juoksua, kun joka paikkaan ei vielä satu :D Voin paljastaa myös sen, että meillä on komiat juoksuvärmeet, niistä tulee varmana kuvia, kunhan saadaan ne päälle ennen juoksua! Siihen asti pysyköön juoksuasiat minun osaltani omassa päässä.

-Anna

Retkellä

Ensimmäinen kokonainen kesälomapäivä alkoi vaikealla herätyksellä, koska kampaaja-aika oli varattu ysiksi. Ei sillä, että harmittais, hiukset sai uuden värin ja pääsin eroon siitä kuivasta hampusta, joka oli vallannut latvat. Väsynyt vaalea kymmenen sentin juurikasvulla vaihtui lähellä omaa väriäni olevaan ruskeaan, tuli todella hyvän väriset, vaikka kampaajatäti vähän epäili niin suurta värimuutosta! 

Kampaajan jälkeen oli aika viettää aikaa pikkuveljen kanssa iskän ollessa töissä Terwamaratonilla. Ja olihan meillä mukavaa! Hypättiin pyörien selkään ja lähettiin polkemaan kohti keskustaa ja Ainolan puistoa. Innostuttiin ottamaan paljon valokuvia, suurin osa sorsista. Minä, maailman lintukammoisin uskalsin lähestyä sorsaa noin kolmen metrin etäisyydelle, siinä, kun nuorempi meistä hiippaili mahdollisimman lähelle saavuttaen alle metrin etäisyyden :D Kuvailtiin niin paljon, että sekä kamerasta että puhelimesta loppui akku! 

Käytiin myös "vaarallisessa" paikassa. Oulujoessa menee lähellä patoja ja voimalaitosta joen yli sellainen puolisen metriä leveä betoninen joku niihin patoihin ja vaimalaitokseen liittyvä juttu. Betoni"silta" on toiselta puolelta vedenpinnantasolla ja toisella puolella oli noin metrin pudotus veteen tai kivikkoon. Vähän jännitti ja rääkäisin noin 10 sekunnin välein, että ÄLÄ TIPU SINNE !! 

Retki oli kivoin aikoihin. Kesäretki, ei meillä ollut eväitä eikä edes juotavaa, mutta hyvin pärjättiin :) Laitan vielä muutaman kuvan matkan varrelta, että joku muukin tulisi yhtä iloiseksi, kuin me tuolla retkellä !

Lomalla viimeinkin

Anna täällä taas hei vain ! Tänään oli siis Se päivä. Se päivä, jota sadat oululaisetkin odottavat keväisin, se päivä, kun lohet ovat muuttaneet järviin ja kynästä lähtee vain suoraa viivaa, kun ei vain ehdi liikuttaa sitä niin, että muodostuisi kirjaimia. Päivä, jona usea hautaa valkotakkisen unelmansa odottamaan seuraavaa kevättä, kun se koe vain meni ihan reisille. Myös minä. Tuli niin hirveä kiire, että lopussa teksti oli niin suurta, että yhden ainemäärän laskemiseen meni koko laskutila. Mutta minuapa ei haittaa, OLENHAN NYT LOMALLA !

Loman alun kunniaksi päätin tehdä pienen retken, elämäni ensimmäisen retken, jolla otan valokuvia. Tunnustan sen. Olen maailman laiskoin ottamaan valokuvia ja yleensä vastustan myös niissä esiintymistä, mutta Rosan aloittamien Uuden kesän lupausten nimissä lupaan täten uskollisesti kuljettaa kameraa mukanani. Omistan vain pienen vanhan pokkarin, enkä meinaa ostaa uutta, pärjään sillä hyvin! Rosa on meistä se hifistelijä, joka omistaa järkkärin. Toiveita siis muista kuin pikselimössökuvista voi esittää siihen suuntaan! Olemattomilla taidoillani, ehkä vahingossa onnistuin kuitenkin ottamaan pari mukavan kesäistä kuvaa:

Yhtäkkiä retkeillessäni Ainolan puistossa huomasin, että haluan kotikotiin, joten otin puhelin äispälle, joka mukavasti noutikin minut ja sitten tapahtui se, mitä odotan joka kevät maailman eniten ! PÄÄSIN VALITSEMAAN KESÄKUKKIA JA ISTUTTAMAAN NIITÄ ! Ajeltiin puutarhalle ja valikoitiin muutama kiva kukka, koska kello oli jo suunnilleen sata niin ei ehditty ihan kaikkiin laatikoihin ja ruukkuihin valkata, mutta ensimmäiset istutuskuumotukset sain purettua! Matkalla puutarhalta kotiin ystävättäreni entisen harrastukseni pesäpallon parista soitti ja ilmoitti, että tulee nyt kylään. No sain istutusseuraa :))

Sanoisin, että ei hullumpi loman alotus. Tästä on hyvä jatkaa! Huomenna vietän arvokasta aikaa 10 vuotta nuoremmin pikkuvelun kanssa, parhaita päiviä <3

Kuumin kesätyö

Heippa!

Minä olen tosiaan Rosa niinkuin Anna jo mainitsikin ja tämän kesän vietän Kokkolassa työnmerkeissä Bolidenin vali(m)ojoukoissa. Osasto on siis valimo ja työtehtäviin kuuluu trukilla driftailun ja pullansyönnin lisäksi harkkokoneen tarkkailua ja sinkki bimbojen, jumbojen yms. käsinvalamista. Alussa kävi mielessä, ettei pesti meikäläiselle sovi ja leka vie edelleen naista eikä toisinpäin, mutta työkaverit on ollu todella kannustavia ja trukin ajamisessa olen kuulemma parempi kuin jopa vuoden täällä olleet, vaikken aiemmin ole trukilla hurjastellut. Edelleen kuuma sinkki pelottaa ja ensimmäiset reijät on jo työtakkiin palaneet, mutta olen äärimmäisen ylpeä itseatäni, sillä pelkään järkyttävän paljon kaikkea kuumaa ja ruuanlaitossakin kolme patakinnasta päällekkäin ei mielestäni ole liioittelua vaan hyvin varustautumista. Ensimmäistä kertaa olen vuorotöissä enkä suosittele kenellekkään. Käsitteet kuten viikonpäivä ja vuorokaudenaika menettävät merkityksen ja nukahtaminen minne, milloin ja missä tahansa asennossa on täysin mahdollista. Aamuvuorot ovat ehdottomasti pahimpia ja fantasiat herätyskellon kiduttamisesta hitaasti kuolemaan saakka täyttävät ajatukset klo 4:15 iloisen Auringonnousu nimisen herätysäänen rävähtäessä soimaan. Ehdottomasti pahinta on kuitenkin katsoa kuinka pienen norsun kokoinen karvapallo, Pörri, rakas kissani jää lämpöiseen sänkyyn katselemaan villejä hiirenpyydystys unia, kun minä suuntaan sinisellä Helkamalla kohti Bolidenia.

Tänä kesänä teun ensimmäisen uuden kesän lupauksen, joka kuuluu näin: aion pitää mahdollisimman paljon mekkoja. Syynä tähän on kauniit kesämekot, jotka vuodesta toiseen lojuvat kaapissa kuiskaillen tekosyitä, kuten housut ovat käytännöllisemmät, näyttäisit ylipukeutuneelta, voisit pudottaa pari kiloa ennenkuin edes yrität kaapia minut päällesi jne. Mutta tänä kesänä aion sulkea korvani typeriltä tekosyiltä ja nauttia mekkoilusta. Lisäksi tämän hetkisenä suunnitelmana on kokeilla kaikkea mahdollista uutta ja jännittävää! Kokeilun aloitin pyöräsuunnistuksella, joka oli erittäin iloinen yllätys, vaikka se suunnistus osuus jäikin hieman vähemmälle. Seuraavana suunnitelmissa olisikin Annan kanssa maratooni Tukholmassa ja eilen oli puhetta lehmän lypsämisestä. Missä lehmiä saa lypsää?? Siispä haasteena on löytää, joku sopivasti sekaisin oleva landepaukku, joka uskaltaa päästää kauhukaksikon navettaansa.

Nyt takaisin 30+ asteiseen halliin dollarin kuvat motivaationa kuonaamaan!

-Rosa

Aivot narikkaan -päivän yllättäviä pussikaljakutsuja ja jännittäviä pelejä

Olen joskus kuullut viisauden, että jos haet lääkikseen tai oikikseen, älä kerro siitä kenellekään. Olen tehnyt sen virheen ja kaikki tietävät, että haen lääkikseen. Epätoivoisesti. Kevensin kevään opiskelujani tämänhetkisessä opinahjossani eli Oulun yliopiston kemianlaitoksella, jotta voin lukea pääsykokeeseen. No eihän se sitten mennyt ihan niinku olin suunnitellu ! Alussa huijasin itseäni, että oonhammää tännäänki lukenu, lopulta en jaksanut enää edes huijata. Kuukausi sitten huomasin, että nyt tahonki lukea ja kiirehän siinä tuli. No kaikki kirjat on kuitenkin nyt kahlattu läpi ja huomenna ois totuuden hetki.

Koska juuri ennen suurta päivää ei saa enää rasittaa aivoja, päätin heittää ne täksi päiväksi narikkaan. Siinä vaiheessa, kun ostosteeveestä alkoi sama mainos pyörimään ehkä viidettä kertaa päätin, että lähden harhailemaan päämäärättömästi keskustaan. Pääsin ovesta ulos niin bling - sain kutsun Kiikeliin hengailemaan, pussikaljalle. Jätin kaljat väliin, hain jäätelötötterön ja liityin iloiseen seurueseen. 

Kesämeininkeihin liittyy tottakai aina seurapelejä, niin tälläkin kertaa. Mukana oli alias-kortit, mutta sainkin oppia täysin uuden version kyseisestä pelistä. Pelin nimi oli seksi-alias. Ideana mikäs muukaan kuin liittää selitettävät sanat seksiin ja selittää ne sitä kautta. Joo, aluksi olin vähän hämmentynyt ja pidin suuni kiinni. Mutta oikeastaan se oliki aika hauskaa :D Minulla ei luonnollisestikaan ole niin likainen mieli, että olisin kyennyt selittämään, joten pysyttelin arvaajan roolissa. Siinä olin hyvä. Arvasin niin monta sanaa, että uskon voittaneeni kaikki muut. 

Pussikaljottelu ilman kaljaa, tuo hupsu peli ja iloiset kesäihmiset turvasivat tämän päivän pään tyhjennyksen ja sen, että jäätävää pääsykoepaniikkia ei päässyt syntymään. Pariton määrä peukkuja pystyssä, hyvien eväiden kanssa huomiseen! (koska jos on parillinen määrä niin ne parit aina kumoaa toisensa)

p.s. Aion oppia pakkaamaan aina kameran mukaan, että elämä blogissakaan ei kävisi mustavalkoiseksi.

Hei maailma!

Meitä on kaksi hassunhauskaa ja vähän -tai aika paljon- hullua ystävystä. Minä, Anna, Oulussa ja hän, Rosa, Kokkolassa. En aio paljastaa vielä enempää, sillä tämä on ensimmäinen postaus, enkä ole oikeastaan saanut siihen lupaa. Tämä, toivottavasti blogihistoriamme lyhyin ja typerin teksti on siis vain pieni luvaton testaus.

YKSKAKS-KUULUUKO?