perjantai 24. toukokuuta 2013

Lomalla viimeinkin

Anna täällä taas hei vain ! Tänään oli siis Se päivä. Se päivä, jota sadat oululaisetkin odottavat keväisin, se päivä, kun lohet ovat muuttaneet järviin ja kynästä lähtee vain suoraa viivaa, kun ei vain ehdi liikuttaa sitä niin, että muodostuisi kirjaimia. Päivä, jona usea hautaa valkotakkisen unelmansa odottamaan seuraavaa kevättä, kun se koe vain meni ihan reisille. Myös minä. Tuli niin hirveä kiire, että lopussa teksti oli niin suurta, että yhden ainemäärän laskemiseen meni koko laskutila. Mutta minuapa ei haittaa, OLENHAN NYT LOMALLA !

Loman alun kunniaksi päätin tehdä pienen retken, elämäni ensimmäisen retken, jolla otan valokuvia. Tunnustan sen. Olen maailman laiskoin ottamaan valokuvia ja yleensä vastustan myös niissä esiintymistä, mutta Rosan aloittamien Uuden kesän lupausten nimissä lupaan täten uskollisesti kuljettaa kameraa mukanani. Omistan vain pienen vanhan pokkarin, enkä meinaa ostaa uutta, pärjään sillä hyvin! Rosa on meistä se hifistelijä, joka omistaa järkkärin. Toiveita siis muista kuin pikselimössökuvista voi esittää siihen suuntaan! Olemattomilla taidoillani, ehkä vahingossa onnistuin kuitenkin ottamaan pari mukavan kesäistä kuvaa:





Yhtäkkiä retkeillessäni Ainolan puistossa huomasin, että haluan kotikotiin, joten otin puhelin äispälle, joka mukavasti noutikin minut ja sitten tapahtui se, mitä odotan joka kevät maailman eniten ! PÄÄSIN VALITSEMAAN KESÄKUKKIA JA ISTUTTAMAAN NIITÄ ! Ajeltiin puutarhalle ja valikoitiin muutama kiva kukka, koska kello oli jo suunnilleen sata niin ei ehditty ihan kaikkiin laatikoihin ja ruukkuihin valkata, mutta ensimmäiset istutuskuumotukset sain purettua! Matkalla puutarhalta kotiin ystävättäreni entisen harrastukseni pesäpallon parista soitti ja ilmoitti, että tulee nyt kylään. No sain istutusseuraa :))



Sanoisin, että ei hullumpi loman alotus. Tästä on hyvä jatkaa! Huomenna vietän arvokasta aikaa 10 vuotta nuoremmin pikkuvelun kanssa, parhaita päiviä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti