Heippa!
Minä olen tosiaan Rosa niinkuin Anna jo mainitsikin ja tämän kesän vietän Kokkolassa työnmerkeissä Bolidenin vali(m)ojoukoissa. Osasto on siis valimo ja työtehtäviin kuuluu trukilla driftailun ja pullansyönnin lisäksi harkkokoneen tarkkailua ja sinkki bimbojen, jumbojen yms. käsinvalamista. Alussa kävi mielessä, ettei pesti meikäläiselle sovi ja leka vie edelleen naista eikä toisinpäin, mutta työkaverit on ollu todella kannustavia ja trukin ajamisessa olen kuulemma parempi kuin jopa vuoden täällä olleet, vaikken aiemmin ole trukilla hurjastellut. Edelleen kuuma sinkki pelottaa ja ensimmäiset reijät on jo työtakkiin palaneet, mutta olen äärimmäisen ylpeä itseatäni, sillä pelkään järkyttävän paljon kaikkea kuumaa ja ruuanlaitossakin kolme patakinnasta päällekkäin ei mielestäni ole liioittelua vaan hyvin varustautumista. Ensimmäistä kertaa olen vuorotöissä enkä suosittele kenellekkään. Käsitteet kuten viikonpäivä ja vuorokaudenaika menettävät merkityksen ja nukahtaminen minne, milloin ja missä tahansa asennossa on täysin mahdollista. Aamuvuorot ovat ehdottomasti pahimpia ja fantasiat herätyskellon kiduttamisesta hitaasti kuolemaan saakka täyttävät ajatukset klo 4:15 iloisen Auringonnousu nimisen herätysäänen rävähtäessä soimaan. Ehdottomasti pahinta on kuitenkin katsoa kuinka pienen norsun kokoinen karvapallo, Pörri, rakas kissani jää lämpöiseen sänkyyn katselemaan villejä hiirenpyydystys unia, kun minä suuntaan sinisellä Helkamalla kohti Bolidenia.
Tänä kesänä teun ensimmäisen uuden kesän lupauksen, joka kuuluu näin: aion pitää mahdollisimman paljon mekkoja. Syynä tähän on kauniit kesämekot, jotka vuodesta toiseen lojuvat kaapissa kuiskaillen tekosyitä, kuten housut ovat käytännöllisemmät, näyttäisit ylipukeutuneelta, voisit pudottaa pari kiloa ennenkuin edes yrität kaapia minut päällesi jne. Mutta tänä kesänä aion sulkea korvani typeriltä tekosyiltä ja nauttia mekkoilusta. Lisäksi tämän hetkisenä suunnitelmana on kokeilla kaikkea mahdollista uutta ja jännittävää! Kokeilun aloitin pyöräsuunnistuksella, joka oli erittäin iloinen yllätys, vaikka se suunnistus osuus jäikin hieman vähemmälle. Seuraavana suunnitelmissa olisikin Annan kanssa maratooni Tukholmassa ja eilen oli puhetta lehmän lypsämisestä. Missä lehmiä saa lypsää?? Siispä haasteena on löytää, joku sopivasti sekaisin oleva landepaukku, joka uskaltaa päästää kauhukaksikon navettaansa.
Nyt takaisin 30+ asteiseen halliin dollarin kuvat motivaationa kuonaamaan!
-Rosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti