Pitääpä yrittää ottaa vähän tuota Annaa kiinni, kun se noin innoissaan kirjoittelee! Tosiaan tänä vuonnahan kävi niin, että kemianlaitos päätti lukuvuoden jatkuvan melkein kesäkuulle saakka ja tässä onkin nyt sitten opiskeltu työnohella miten kuten ehtii ja niinkuin aina loppuyön tenttipaniikki iski. Kello 00:00 heräsin kaameaan tunteeseen!!! Okei hieman ylidramatisoin sillä kello oli melkein puoli yksi, kun heräsin tunteeseen ettei tentti mene läpi ja ainut järkevä teko (lue:täysin järjetön) oli napata kirjat käteen ja alkaa opiskella! Kello neljältä viimein luovutin ja jatkoin unia. Aamusta oli heti trukkikoulutus ja kuinkas ollakkaan meinasi mennä vähän pilkkimiseksi. Onneksi olin viimeinen ajokokeessa ja muut olivat ehtineet lähteä, koska minun paineensietokykyni on hiiren luokkaa, että hätäpaskakikkareet vaan pyörii menemään. Noh selvisin onneksi yhdellä törmäyksellä ja pääsin läpi.
Viimeinen yövuoro oli melko jännittävä, sillä havaitsin varsin mielenkiintoisen ominaisuuden reisilihakseltani. Tiiättekö sen tunteen, kun kesällä joku roiskuttaa kylmää vettä päälle ja sitä vetää mahaa sisään niin että ilmatkin menee pihalle?? Noh mun reisilihas jotenkin onnistu tekeen samallalailla. Elikkä olin valamassa bimboa (neljän tonnin sinkki harkko) ja pienen pikkuruinen sula sinkin pala lensi housuille, mutta jestas kun tuntu kuumalta ja sitten yhtäkkiä mun reisilihas vetäyty jonnekkin mikä tuntu että luuhun saakka ja vältyin palovammalta. En ole täysin varma oliko kyseessä aamu kolmen aistiharha vai onko mulla supervoimia, mutta oli kyllä jännittävä tunne. Muutenkin oli aivan mahtavan toimelias yö, kun meni hieman rännit sekaisin ja pumpuissakin oli jotain vikaa ja yhtäkkiä sinkkiä tuli vesiputouksella lattialle kaikkialta!! Kyllä olin aivan innoissani ja niin oli kaikki muutkin, sillä oli todella hauskaa miettiä miten saataisiin siivottua ja työkaverit oli aivan ihania, kun ne rupesi hassuttelemaan ja leikki kapteenikoukkua tai jotain :D Mää todella toivon, etten nyt paljastanu mitään tehdassalaisuuksia, koska tää on oikeasti paras kesätyö ikinä lisäksi yövuorossa sain olla Ranjan parina ja kuinkas ollakkaan höpistiin twillightista ja kaikesta muusta ihanasta tyttöhömpästä! Tuossa muuten kuva Bolidenin porteilta aamu viideltä.
Haluaisin myös kertoo teille vähän mun miehistä ja kyllä monikossa, mutta tää on oikeeastaan aika surullista :D Mun elämässä on täällä Kokkolassa siis kaksi erittäin karvaista könsikästä, vaikka toinen niistä onkin aika varmasti sateenkaaripoju. Elikkä mulla on kissa Pörri joka tykkää hmmm ei kenestäkään ja sietää mua juuri ja juuri. Se on sellanen, että sillä on vuorokaudessa ehkä 10 minuuttia, jolloin se vaikuttaa tyytyväiseltä ja sillon sitä pitää silittää ja rapsuttaa ja paapoa ja nämä 10 minuuttia sattumalta osuu aina sille hetkelle yötä, jolloin mua nukuttais kaikista eniten.
.jpg)
Ja se mun toinen mies no se on hevonen joo tiedän olen tosi säälittävä, mutta sitä unelmien prinssiä ootellessa (joka löytyy Irlannista kun meen sinne vaihtoon syksyllä) täytyy tyytyä siihen mitä on. Ja tosiaan tää on mun ensimmäinen tapaamani herrasmies ja nimi on Stellan ja no herrasmies se on varmaan, koska oon aika varma että se on homppeli :D Miksi? No koska se on just sellanen leffojen stereotyyppinen söpis homppeli, joka innostuessaan on sillain "Siis oh my god, oh my god aivan ihanaa!!" Ja sitten se joskus kattoo mua ku tuun, että kultsi hei toi paita on vaan niin last season! Mutta se on maailman paras, koska kuten taas viimeksi tuli todistettua se lukee mun ajatuksia. Tiiättekö ku ootte parhaan kaverin kaa jossain ja toiselle tulee joku hullu ajatus eikä sen tarvi sanoo ku että: "Hei arvaas mitä voitais tehä??" ja sillon se toinen jo tietää, no tää on just samanlaista meillä. Stellan on nuorempana loistanu suurimmilla kisakentillä hypäten itseään isompia esteitä, mutta nyt kun se on jo aika vanha niin se ei enään saa hypätä muuta kuin puomeja. Minä taas en osaa hypätä ollenkaan ja siksi me ollaan yhdessä ihan voittamaton pari, koska mää luotan Stellaniin koko mun sydämestä, vaikka se kuumenee kuin maata lähestyvä meteoriitti nähdessään puomin, mutta se ite laskee etäisyydet ja hoitaa hyppäämisen, kun mää vaan pidän itteni satulassa ja nautin kyydistä. Mää aina aattelen, että se kuvittelee itsensä takaisin suurille radoille ulkomaille ihailevien katseiden eteen voittamaan tuhansittain ruusukkeita aina kun mennään puomeja, koska se nostaa hännän korkealle kaarelle ja pullistelee kaulalihaksia ihan kuin se keimailis näkymättömille kameroille.
Tämmönen hömppä mää siis olen, mutta eikös se riitä, että ite on onnellinen.
-Rosa
Ps. Lupaan olla löpisemättä elukoista liikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti