Vi tränar för Stockholm Marathon 2013

Ja, det gjorde vi båda. Nyt on kuitenkin niin, että mitään ei ole enää tehtävissä ja koko homma voi mennä enää pilalle vain siksi, että huomaa tässä vaiheessa unohtaneensa ulkoiluttaa lenkkareita riittävän usein ja ottaa viimesen viikon aikana kiinni sen mitä on jäänyt jälkeen. Tuntuu helpottavalta, ettei enää tarvitse tuli takapuolen alla kiirehtiä kotiin ehtiäkseen lenkille ennen salkkareita, ei enää tarvitse suunnitella ja miettiä kävisikö pitkän, lyhyen, kovan, höntsän, intervallin vai kenties ihan vain sellaisen kuin parhaalta tuntuu eli esim. sohvalta jääkaapille ja takaisin. Kaikki työ on tehty, enää täytyy vaan muistaa syödä paljon pastaa ja jäätelöä, pakata matkalle mukaan jättimäinen purkki vaseliinia ja vauvatalkkia, ottaa aurinkoa, että sääret ei häikäise kanssajuoksijoita, tehdä soittimella maailman parhain biisilista sekä yrittää selviytyä Helsingin kautta Tukholmaan aiheuttamatta suurempia haavereita itselle. Jännittää, etenkin tuo listan viimeinen.

Joskus ollaan mietitty Rosan kanssa, että meitä ei sais jättää minnekään kahestaan. Siitä seuraa yleensä jonku mainio idea, jonka seurauksena on joko yleinen tai henkilökohtainen kaaos ja katastrofi. Esimerkkinä tästä on juurikin tämä maratonin juokseminen. Miksi pitää lähteä kaiken maailman itsensä testaamisiin ja ihmiskokeisiin mukaan, typerää. En jaksa edes laskea montako kertaa reilun vuoden aikana otin puhelun tuolle toiselle hullulle ja sanoin, että voi v***u, ei se ikinä tuu onnistuun, en jaksa mennä tänään lenkille tai kysyin: KUMMAN IDEA TÄMÄ OLI?! Nyt kuitenkin, kun viikon päästä tähän aikaan jalkoihin sattuu maailman eniten ja tiedän edellisenä päivänä karjuneeni kantapäästä asti, etten meinaa juosta enää ikinä, en voi sanoa olevani luottavaisella mielellä jaksamisen suhteen, mutta voin sanoa olevani tyytyväinen siihen, että olen jaksanut käydä lenkillä 4 tai 5 kertaa viikossa, opiskella ja lukea vielä pääsykokeisiin. Olen ylpeä siitä, että lähtötilanteessa pisin lenkki mitä olin ikinä juossut oli ehkä 4km ja nyt olen juossut yhteen kyytiin jo yli 20km. En voi siis väittää, että harmittaisi koko juttu, vaikka en selviäisikään maaliin. Ja sitä paitsi pääsen ekaa kertaa elämässäni Tukholmaan! 

Juoksupäivä on siis ensi lauantai, 1.6.2013. Lento kohteeseen on perjantaiaamuna ja takaisin Suomeen sunnuntaina. Tiedän, että meillä tulee olemaan niiiiin mukavaa. Ainakin ennen juoksua, kun joka paikkaan ei vielä satu :D Voin paljastaa myös sen, että meillä on komiat juoksuvärmeet, niistä tulee varmana kuvia, kunhan saadaan ne päälle ennen juoksua! Siihen asti pysyköön juoksuasiat minun osaltani omassa päässä.

-Anna