Jos edellisen postauksen suunnistushehkutuksen jälkeen en saanut hullun leimaa, saan sen viimeistään nyt. Aion paljastaa ruokavalion, jota päätimme kesän aikana noudattaa serkkuni kanssa. Se, onko toinen meistä pysynyt listan ruuissa, mutta söinpäs itsekkin tänään pitsan.. Että ei tässä nyt kuitenkaan ihan hirvittävän tiukalla linjalla mennä. Joka tapauksessa kyseessä on ihmiskoetyylinen ja oman itsensä ja itsekurinsa haastamiseen liittyvä juttu. Tietenkin säännöllinen syöminen ja terveellinen ruoka on hyvästä ja vajaan kahden viikon aikana omasta varresta on lähtenyt noin 1,5 kg. Ehkä se sittenkin on joku dieetti, no who cares, siinä saa ainaki syyä PALJON! Ja olen kyllä syönyt esimerkiksi kolme päivää ihan mitä sattuu sekä vähän jouttunut töiden takia soveltamaan aterioita.
Juttuhan on se, että ruokailu on säännöllistä. Ruokaa ahdetaan massuun 2-4 eli minun käsitykseni mukaan tasantarkkaan kolmen tunnin välein :D
Päivähän alkaa tietysti aamupalalla, joka sisältää 45g kaurahiutaleita (jotka yleensä olen keittänyt puuroksi asti) sekä valinnan mukaan 150g mehukeittoa tai 100g marjoja. Oikeasti pitäisi syödä myös 50g raejuustoa, mutta raejuusto puuron joukossa tai paljaaltaan yöksistä. En siis ole syönyt sitä!
Seuraavaksi, kolmen tunnin kuluttua, syödään lounas. Lounas sisältää raejuustoa 25g ja tässä yhteydessä se menee alas. Lisäksi syödään 200g kasviksia, mitä nyt ikinä tekee mieli, sekä 100g kanaa, naudanlihaa tai kalaa. Ja hyvin onnistuu.
Välipalana on proteiinipatukka, jonka olen kyllä toisinaan korvannut rahkalla ja marjoilla. Lienee ihan sallittua.
Päivällinen on muuten sama kuin lounas, mutta raejuuston tilalla on 40g pastaa, riisiä tai perunaa. Ja lopuksi iltapalalla 250g rahkaa ja oman mielen mukaan 100g marjoja tai 150g mehukeittoa.
I know, kuulostaa typerältä punnita kaikki suupalat ja on oikeasti välillä raivostuttavaa leikellä niitä hemmetin kanapihvejä jotka painaa yleensä noin 120g. Mutta se on tavallaan ihan hauskaakin, ei tätä pidemmän päälle varmaan jaksa, mutta eihän tässä nyt loppuelämää ollakkaan keittiövaa'an armoilla. Nuo määrät on oikeasti aika isoja ja ei oo kyllä nälkä päässy yllättään. Paitsi tänään, kun mentiin kavereitten kanssa keskustaan syömään niin aamupalasta oli jo aikaa 6 tuntia ja nälkä aivan jäätävä. Sorruin sitten pitsaan ja äsken ostin vähän salmiakkia kaupasta. Mutta ei se mitään!
Huomenna mää lähen telttaretkelle Jämsän suuntaan! Vapise Minna Kauppi, SK Väärät Pois on jälleen matkalla Venloihin!
-Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti