Kesä, eikä mitään tekemistä. Helteet meni, nyt on kylmä. Ulos lähtiessä pitää pukea päälle takki. Keskikesällä, epäreilua.
Olen aloittanut kesätyöt Punaisen Ristin feissarina. Pimpom. Hei, olen Anna Suomen Punaiselta Ristiltä. Meillä on meneillään nyt kesäkamppanja........... Soitan siis ihmisten ovikelloja ja yritän vakuuttaa ihmisiä avuntyön tärkeydestä. Minusta se on ihan tärkeää, mutta kyllä täytyy myöntää myös, että olen aina suhtautunut vähän negatiivisesti feissareihin. Kyllä, heidänkin työnsä on tärkeää ja kyllä, on tärkeää auttaa vähempiosaisia. En kuitenkaan välitä tyrkyttämisestä ja suosututtelusta. Etenkään kun sitä täytyy tehdä ihan ventovieraille ihmisille. Feissaillessani olen kuitenkin huomannut, että harva rupeaa lahjoittajaksi heti suoraan. Potentiaaliset lahjoittajat tunnistaa melko nopeasti ja sellaisen tullessa vastaan on vaikea luovuttaa heti ensimmäisen emmää nyt oikeen tiiä -vastauksen jälkeen. Ehkä minussakin nähdään potentiaalinen lahjoittaja, kun aina suostutellaan ja taivutellaan.
No, se kesätöistä. Vaikka työni onkin ihan muksaa, pidän kesässä huomattavasti paljon enemmän suunnistuksesta. Nyt joku ajattelee, että yöksistä, juosta nyt joittenkin kangasriekaleiden perässä ja laukkoa ympäri metsiä koko ajan tietoisena siitä, että on vaara eksyä tai tulla karhun syömäksi, idiootit. 15 vuoden aktiivisen ja vähemmän aktiivisen suunnistusurani aikana olen metsässä törmännyt ainoastaan kerran eläimeen. Se oli poro, joka jolkotteli karkuun nähdessään minut. Poron lisäksi olen törmännyt lintuihin. Ihan liian usein. Kärsin lintupelosta ja myönnettäköön, että viime kesänä viimeksi juoksin itkien suorinta tietä maaliin kuullessani huuhkajan huhuilua. Sitten kuulin, että huuhkajalla oli poikasia ja siellä oli jotain lintuihmisiä sitä kuvaamassakin. Olin ihan raivoissani, kun tästä ei oltu kerrottu minulle ennen lähtöä!!
Joka tapauksessa. Olen onnistunut houkuttelemaan pesiksestä tutut kaverini suunnistamaan. Lähdettiin yhtenä vuonna Jukolan viestin yhteydessä juostavaan Venlojen viestiin ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Tänä vuonna juostaan jo neljän viesti SK Väärät Pois joukkueella, joskin kokoonpano on vaihdellut siten, että viidestä tyttärestä 4 on mukana kilpailemassa. Eihän me kukaan oikein hyvin osata suunnistaa, mutta hauskaa meillä on aina ollut. Tunnelma maailman suurimmassa viestisuunnistustapahtumassa on ainutlaatuinen ja se, että voi valvoa koko yön kisakeskuksessa seuraillen kirkkailla otsalampuilla varustettujen yösuunnistajien letkoja on jotenkin ihmeellistä. Kun väsyttää, voi mennä telttaan ja nukahtaa kilpailukuulutuksen ääneen. En ole varma tiedänkö parempaa.
Suunnituskesäni ei tosin lopu ensi viikonloppuna kisattaviin viesteihin. Olen ilmoittautunut ensimmäistä kertaa sitten 12-sarjalaisuuteni jälkeen rastiviikolle. Tänä vuonna Kainuun rastiviikko järjestetään Vuokatissa ja ihan uutta twistiä monta kertaa koettuun viikkoon tuo se, että yhtä aikaa suunnistetaan MM-mitaleista. Huisia päästä kattoon, kun maailman huiput suunnistaa. Olen ainoa seurueemme ainoa, joka on ilmoittautunut kilpailemaan, muut lähtevät lomalle ja kiertelevät kuntoratoja.
Nähtäväksi jää, miten selviän metsästä ja osaanko enää suunnistaa. Odotan kuitenkin jo ihan intona, että saan kartan käteen ja pääsen metsään. Parasta terapiaa, koska jos ajatus lähtee harhailemaan niin ollaan hukassa. Siispä intopinkeenä ja hyviä kelejä toivoen (Jukolassa on satanut joka kerta, kun ollaan oltu) lähden tähän keskiviikkotyöpäivään!
-Anna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti