Sinkin kimallusta

Hei!
Taas on kulunut pitkästi viime kirjoituksesta ja tekosyyksi keksin tähän hätään opinnot. Kyllä olen niin kamalan tylsä ihminen, että opiskelen kesällä. No miksi olen näin vammainen? Koska kevät meni juhliessa ja muissa hölmöilyissä enkä halua jäädä jälkeen (ihan tarpeeksi jälkeenjäänyt muutenkin :D). Siispä muutama fysiikan ja kemian kurssi olisi tarkoitus tenttiä ja vielä kandiakin vähän raapustella. Kandia on ollut kiva tehdä ainakin nämä hurjat kaksi päivää.

Nyt sitten otsikon aiheeseen nimittäin sinkiin ja mun ihanaan työpaikkaan. Mää nimittäin taidan rakastaa tätä valimoa! Eikös rakkaudesta sanota, että se satuttaa, innostuttaa, hengästyttää, naurattaa jne? No juuri näitä kaikkia meidän valimolta löytyy. Pari kertaa on jo meinannu nahka käristyä, mutta vielä olen ehjä. Ihanaa tässä hommassa on, että jokainen työpäivä haastaa fyysisesti. Eilenkin kottikärryssä oli 300 kiloa painoa ja täytyi hypätä koko painolla kärryn päälle ja rukoilla painovoimalta apua, että sai kärryt edes työnty asentoon, sitten vielä lykkiä ne hallin toisesta päästä toisen päähän saakka! Ja voi että kun haluaisin ottaa hallissa kuvia sinkistä, kun se on aivan loistava supermalli! Toisin kuin twillightistä tutulla Bellan näyttelijällä sinkillä on todella monta ilmettä, milloin se kiiltää peilipintana, kimaltaa vasta sataneen lumenlailla ja milloin vaihtaa väriä kullankeltaisesta sähkönsiniseen. Hallista myös tarkkaavainen löytää joutilaiden valureiden hauskoja taideteoksia, mutta erittäin tiukasta kuvauskiellosta johtuen en ole näitä uskaltanut ikuistaa, sillä kauneudessaan ne eivät kuitenkaan voita kiintymystäni tähän työpaikkaan.

Mahtavan työpaikan tästä tekee kuitenkin ehdottomasti mun Hulkit eli hurjan lihaksikkaat työkaverit. Hulkit on hauskaa porukkaa, vaikka joskus jutut lipsahtaa sille puolelle missä mua alkaa punastuttaan, mutta silti niillä on kultanen sydän, ku ne tulee aina auttaan mua, kun oon pulassa! Joskus mulla on tapana liiotella, mutta nää on ihan oikeesti Hulkkeja ja mulla on todistus aineistoo, koska nää viskoo 30 kilon harkkoja kuin sanomalehtiä siinä missä minä äherrän yhden harkon kanssa hiki virraten 5 cm pituisilla askelilla eteenpäin. Olenkin iloinen hallissa olevasta melusta, koska työnnellessäni raskaita kärryjä ja apinan raivolla paiskoessa lekalla puhisen äherrän kuin lihava mies pas€%&lla. Varsinki jätti Hulkiksi ristimäni äijä (jonka vaatteiden saumat repeilee pelkästään lihasten jännittämisestä) työskentelyn seuraaminen saa minut tajuamaan millainen heiveröinen hammastikku todellisuudessa olen, en nimittäin yhtään ihmettelisi vaikka jätti Hulkki joku päivä nostaisi tuollaisen puolen tonnin jumbon yhdellä kädellä...

Niin ja arvatkaas mitä! Yksi mukavimmista Hulkeista toi mulle leivoksen yks päivä!!! Jos oisin 20 v vanhempi oisin varmaan jo ihan lääpällään, vaikka eihän se ikä ole kuin numero :P Köhköh pysytäämpä kuitenkin asiallisena vielä hetken aikaa. Uskon että Hulkit ovat hyväksyneet minut joukkoonsa, sillä uskoisin suorittaneeni hyväksymisrituaalin kunniallisesti, vaikka hetkellisesti lankesin hihittämään hirmuista pikkutyttö hihitystä. Vaikka kysymyksiä poikaystävästä on leikin varjolla heitelty, en ole vielä paljastanut sinkkuuttani. En oikeastaan tiedä miksei tai no tiedän ihan tarkalleen, no koska kokemuksesta olen oppinut, että aina säädöistä vakaviin suhteisiin on parempi pitää irrallaan arjesta mahdollisimman pitkään eli ei kundareita töistä, yliopistolta, naapurista jne. jos haluaa välttyä kiusallisilta suhteen jälkeisiltä kohtaamisilta. Kuitenkin vihaan nykyään valehtelua ja valehtelijoita niin paljon, että suoran kysymyksen kohdalla aion vastata totuudenmukaisesti. Hulkin tapailu voisikin olla mielenkiintoista, sillä nämä ihmiset elävät täysin eri maailmassa kuin yliopistolaiset siis oikeasti ei tarvitse pelätä, että joku kysyy Suomen presidentin nimeä (joka ei nyt taas muistu mieleen). En siis todellakaan väitä, että Hulkit olisi tyhmiä, mutta kiinnostuksen kohteet ovat täysin erilaiset.

No se työpaikan Hulkeista tältä erää. Meidän perheen Hulkki myös isäksi kutsuttu paistoi minulle pitkästä aikaa maailmanparhaita lättyjä! Lupasi myös näyttää minulle mistä katsottiin onko autossa tarpeeksi öljyä, kun on päässyt unohtumaan. Alkaa jo huolestuttaa, että tämmöistä raavaan miehen työtä tehdessä ja vielä auton konepellin alle tutustumisen myötä naisellisuuteni alkaa pikkuhiljaa kadota. Siksipä suuntasin äiskän ja siskon kanssa kalakylpylään hoidattamaan varpaani. Kalat siis nassuttavat kuolleen ihosolukon nälkäisiin kitoihinsa ja auttavat näin ihoa uusiutumaan. Ensin vähän jännitti laittaa jalat kaloja kuhisevaan veteen ja vähän kutitti, mutta melko pian jalat tottuivat kutitukseen. Ihanaa kun tällaisia uusia juttuja rantautuu Kokkolaan, mutta pahoin pelkään, ettei tällainen yksitysyritys tule pärjäämään Kokkolan pikku kaupungissa. Toivotaan kuitenkin parasta, sillä nuo pikku kalat hurmasivat ainakin minut!

Ihanaa kesäistä auringonpaistetta odotellessa tuhlaan muutaman päivän ylitöihin dollarin kuvat silmissä. Seuraavassa päivityksessä selviää vihdoin polven kohtalo, saanko terveen paperit vai pilasinko puolenvuoden tiukan kuntoutuksen jääräpäisyydelläni raahautuessa buranan voimin maratonilla maaliin saakka.

Sormet ristissä aurinkoa toivoen Rosa kuittaa kellon ollessa 2:38 eikä _yhtään_ meinaa väsyttää!